top of page
Historia 1.jpg

HISTORIA

Historia 2.jpg

BOSTON PROMENADEN TAUSTA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNNASSA

1960-luvun alkupuolella Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnassa havahduttiin tarpeeseen saada elävää musiikkia opiskelijatapahtumiin. Kun sopiva porukka suostuvaisia aikuisia saatiin yhteen, perustettiin Boston Promenade vuonna 1964. Nimi tosin vakiintui vasta muutamien välivaiheiden jälkeen, kun tuohon aikaan suosittu savukemerkki sponsoroi orkesteria.

 

Nykyisin Boston Promenade on yksi Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan monista musiikkiyhteisöistä.

KOKOONPANON EVOLUUTIO 

Boston Promenade toimi aluksi puhallinseitsikkona, mutta jo 1970-luvulla kokoonpano laajeni nykyiseen big band -muotoonsa: 4 trumpettia, 4 pasuunaa, 5 saksofonia, komppisektio, laulusolistit, kapellimestari ja teknikot.

 

Kauppakorkeakoulun ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja alumnien lisäksi on Bostonissa alkuajoista lähtien vaikuttanut myös muiden oppilaitosten opiskelijoita ja alumneja. Vuosien mittaan on jäseniä bändissä ollut yhteensä jo satoja, ja entisiä bostonilaisia löytyykin niin talouselämän kuin kulttuurielämänkin huipulta.

ESIINTYMISET

Boston Promenade esiintyy vuosittain useissa Aalto-yliopiston opiskelijatapahtumissa. Suurin osa muista keikoista on yritysten ja yhteisöjen yksityistilaisuuksia, mutta pyrkimyksenä on järjestää vuosittain myös vähintään yksi yleisölle avoin julkinen keikka.

 

Boston Promenaden ohjelmistosta löytyy musiikkia monenlaisiin tilaisuuksiin, mutta parhaimmillaan bändi on viimeisen sadan vuoden tanssittavimpien hittien esittäjänä ja pienten sekä suurten yleisöjen tanssittajana. 

 

Historiansa aikana Boston Promenade on vienyt big band -musiikin ilosanomaa Etelämannerta lukuunottamatta kaikille mantereille.

9 Boston 55v (ei pakko tunkea mukaan).JPG
8 Boston 2010-luku.jpg

PIANISTIT

Janne Laitila 2017 - 

Jaakko Kiuru 2016 - 

HP Siikasaari 2012 - 2016

Aatu Mällinen 2008 - 2011

Risto Kupiainen 2007 - 2008

Marko Hilpo 2005 - 2007

Pasi Lehtinen 1998 - 2001

Heini Kumpusalo 1995 - 1999

Minna Lappalainen 1990 - 1995

Jari Keskisaari 1989 - 1990

Harri Taittonen 1984 - 1984

Pekka Saavalainen 1983 - 1989

Niilo Isomäki

4 Boston marketissa.jpg
2 Boston 10v.jpg
1 Boston early days.jpg

JÄSENHISTORIIKKI

Boston Family

KAPELLIMESTARIT

Aapo Wikstén 2020 -

Miko Kontturi 2017 - 2020

Matti Vuolahti 2015 - 2017

Johannes Salomaa 2010 - 2015

Antti Lipponen 2004 - 2010

Tero Lindberg 2004 - 2005

Sami Pitkämö 2001 - 2001

Janne Huttunen 2000 - 2004

Jussi Saari 1993 - 1999

Jere Laukkanen 1992 - 1993

Petri Saavalainen 1988 - 1991

Juha Kiljala 1982 - 1988

Mauri Isoaho 1981 - 1981

Juha Laurila 1978 - 1980

Niilo Isomäki 1964 - 1978

Matti Purasjoki 1964 - 1972

Antti Mäkelä 1964 - 1970

Risto Rekola

Olli Karkkila

LAULAJAT´

Lassi Silventoinen 2022 -

Petri Söderlund 2018 -

Veera-Selina Lajoma 2016 -

Lauri Mikkola 2013 - 2018

Annaleena Kuronen 2010 - 

Antti Pasanen 2008 - 2022

Matti Kankainen 2008 - 2010

Neea Helenius 2006 - 2015

Milla Nyyssölä 2005 - 2009

Manna Borg 2005 - 2008

Johanna Försti 2003 - 2005

Tobias Andersin 2003 - 2013

Antti Matikainen 2001 - 2002

Satu Ikäheimo 1999 - 2016

Tuure Kilpeläinen 1997 - 2000

Heidi Kumpusalo 1996 - 2001

Lotta Holmanheikki 1995 - 2005

Ninni Poijärvi 1993 - 2000

Tuija Hellman 1992 - 1994

Mauro Montanaro 1992 - 1995

Sanni Orasmaa 1992 - 1995

Jussi Ratsula 1982 - 1990

Taru Form 1985 - 1993

Costi Snellman 1985 - 1991

Hannu Puisto 1983 - 1992

RUMPALIT

Niklas Tilli 2017 -

Aleksi Ylimäki 2015 -

Juha Järvinen 2008 - 2016

Matias Korko 2008 - 2015

Markku Reinikainen 2002 - 2007

Mikko Kaakkuriniemi 2000 - 2004

Pekka Parvilainen 2000 - 2007

Aleksi Helin 1998 - 2002

Mika Niemelä 1996 - 1998

Harri Hölttä 1993 - 1999

Marko Mäkelä 1992 - 1993 

Jarmo Moilanen 1991 - 1992

Arska Himberg 1989 - 1991

Juhani Niemi 1976 - 1980

Eero Suomela 1975 - 1980

Ande Päivöläinen 1968 - 1973

Matti Purasjoki 1964 - 1973

Esko Reivinen 1964 - 1968

Mikko Tuomarila

Eero Verkko

Tom Nekljudow

6 Boston settilista.jpg

KITARISTIT

Olli Erlund 2022 - 

Antti Merisalo 2012 - 

Mikko Laakso 2011 - 2017

Janne Halonen 2006 - 2011

Jaakko Suonio 2000 - 2006

Riku Karvonen 1999 - 2005

Jukka Erlund 1994 - 1999

Jarmo Kannisto 1979 - 1995

Kejo Remes 1979 - 1982

Pentti Kaartinaho 1978 - 1979

Pentti Paalu 1970 - 1970

Yrjö Junttila 1970 - 1979

BASISTIT

Olli Heiskanen 1991 - 

Jere Laukkanen 1989 - 1990

Pekka Suominen 1989 - 1989

Kimmo Koskimäki 1979 - 1989

Sakari Vainikka

3 Kauppiksen tanssiaiset.jpg
5 Boston ysärillä.jpg

PASUUNAT

Aleksi Holopainen 2019 -

Heikki Vallinoja 2016 -

Lauri Aaltonen 2015 - 2016

Matti Vuolahti 2013 - 2016

Aku-Jaakko Saukkonen 2013 - 2018

Mikko Haanpää 2011 - 2012

Teemu Eskola 2008 -

Jukka-Pekka Kevätsalo 2007 - 2021

Liisa Harjula 2004 - 2007

Jussi Kosonen 2002 - 2007

Aki Kettunen 2000 - 2005

Jukka Lappi 1998 - 2014

Fredrik Lönnfors 1997 - 2010

Niko Palmu 1994 - 1995

Sampsa Heikkilä 1994 - 1997

Jay Kortehisto 1993 - 2000

Sami Pitkämö 1993 - 2001

Niko Kokko 1993 - 2000

Elina Suuronen 1992 - 1994

Mikko Saavalainen 1991 - 1997

Martti Vesala 1991 - 1994

Erkki Hautala 1989 - 1992

Katariina Nuotio 1989 - 1991

Petri Aarnio 1985 - 1990

Erkki Ylimäki 1984 - 1991

Jari Keskisaari 1984 - 1991

Juha Kiljala 1979 - 1995

Matti Nordling 1976 - 1982

Jussi Sipilä 1968 - 1980

SAKSOFONIT

Inkeri Nora 2022 - 

Verneri Suomela 2018 - 

Jesse Mast 2016 - 

Lassi Silventoinen 2017 - 2022

Saara Luoma-aho 2015 - 

Anni Thomsson 2015 - 2016

Juulia Rihu 2013 - 2015

Erik Hippi 2011 - 2018

Johannes Salomaa 2008 - 2011

Petra Kaakkuriniemi 2006 - 2016

Jori Lindell 2004 -

Jussi Alamäki 2004 - 2011

Agata Sadowska 2003 - 2014

Kaisa Siirala 2000 - 2008

Jan Mattila 2000 - 2004

Tapio Teppo 2000 - 2003

Mikko Viemerö 1999 - 2013

Risto Oikarinen 1999 - 2003

Janne Huttunen 1998 - 2000

Jukka Uljas 1993 - 1995

Pasi Lehtoranta 1993 - 1997

Tomi Pösö 1993 - 2001

Tarja Teppo 1992 - 1997

Petri Saavalainen 1991 - 1996

Lauri Lehtovuori 1991 - 1999

Erkki Vesola 1987 - 1992

Petri Ahti 1987 - 1993

Heikki Westerlund 1984 - 1991

Vesa Tuomi 1983 - 1993

Tomi Nikunen 1983 - 1987

Jarmo Kiljala 1982 - 1993

Matti Ratsula 1979 - 1982

Hannu Puisto 1978 - 1993

Jarmo Hotti 1977 - 1993

Reijo Leino 1975 - 1979

Matti Heinilä 1970 - 1985

Timo Kirves 1969 - 1979

Veikko Tapola 1968 - 1974

Antti Mäkelä

Kari Suomela

Kari Sipilä

Josi Heinilä

Merja Ekholm

Pekka Räisänen

Heikki Haapanen

Pertti Haverinen

Vesa Lehkoa

Hannu Välimäki

TRUMPETIT

Heidi Malmsten 2020 -

Kerttuli Silanterä 2020 -

Danila Pushin 2016 -

Vesa Rahkama 2016 -

Aapo Wikstén 2016 - 2020

Matti Lind 2016 - 2020

Joona Kilponen 2014 - 2015

Ilkka Arola 2009 - 2014

Pasi Haaranen 2002 - 2016

Mika Kuuskankare 2002 - 2007

Olli Seväkivi 2001 - 2014

Markus Virtanen 1999 - 2016

Markus Virtanen 1999 - 2016

Tero Lindberg 1997 - 2001

Ville Hovatta 1996 - 2002

Daniel Björkstrand 1993 - 1999

John Wikström 1993 - 1994

Jari “John” Nurminen 1992 - 1993

Kalle Salonen 1992 - 2001

Jani Pösö 1991 - 2001

Kalle Salonen 1991 - 2001

Jussi Saari 1989 - 1991
Sami Pöyhönen 1989 - 1994

Jussi Leppälä 1989 - 1992

Tapio Maunuvaara 1987 - 1990

Peter Borg 1986 - 1997

Lauri Lundström 1983 - 1993

Mauri Isoaho 1982 - 1993

Tuomo Wuori 1978 - 1984

Antti Niinikoski 1973 - 1978

Matti-Jussi Pollari 1970 - 1980

Veli Vanhanen 1967 - 1974

Olli Karkkila

Antti Huhdanmäki

Roope Estlander

Yrjö Saarinen

Antti Lehtinen

Esko Maaranen

Pekka Jäppinen

Lauri Lundström

TEKNIKOT

Kiffe Sjöblom 2017 -

Aleksi Turunen 2017 -

Eero Kivistö-Rahnasto 2013 - 2018

Juha Kallas 2013 - 2017

Ville Helenius 2000 - 2012

Jukka Nykänen 1992 - 1999

Antti Mäkelä 1964 - 1970

Matti Purasjoki 1964 - 1972

KLARINETIT

Merja Ekholm 1969 - 1982

Pekka Räisänen 1965 - 1978

Roope Estlander 1964 - 1970

Jokke Karaspuro

Asseri Mäkelä

Tapani Tervo

TUUBAT

Esko Tikka 1964 - 1973

Erkki Kannio

Jussi Sipilä

ALTTOTORVET

Juhani Saari 1964 - 1969

Pentti Ruohomäki

Matti-Jussi Pollari

BARITONITORVET

Risto Saari

B LASSI JTP14885.JPG

LEVYTYSHISTORIA

1975

Janitsaarijatsin nousu ja uho 

1986

Reaching for a Rainbow

1990

On the Rocks

1997

Walking the Big Duck

1999

History

2002

Joulu

2005

Going Up?

2006

Valkokankaan Helmet

2010

From The Red Book

2014

Lähtisitkö

Pasuunat Boston Promenade Big Band
bottom of page